sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Jesse Kaikuranta @ Stockmann Helsinki & Helsingin tuomiokirkko 24.11.2013

Olin tänään Ninan kanssa Stockmannilla katsomassa Jesse Kaikurantaa. Eturivin paikat lunastettiin hyvissä ajoin. Jesse lauloi kolme biisiä. Oli se kyllä niin ihana. Tämä oli kolmas kerta kun hänet livenä näin, ensimmäinen kerta kun kuulin hänen laulavan livenä. Hän on kerran kävellyt ohitseni Aleksanterinkadulla ja kerran näin hänet Rautatientorin Ärrällä.







Kun Jesse oli kolme biisiä laulanut, saimme nimmarit. Sain levyni lehteen nimmarin:


Kun oltiin nähty Jesse ja saatu nimmarit, mentiin mäkkiin. Kun oltiin syöty mäkissä, avasin facen ja Jesse oli minuutti sitten postannut että laulaa tuomionkirkon portailla kahden jälkeen. Kello oli siinä vaiheessa pari minuuttia vaille kaksi, joten lähdimme pikaista vauhtia kävelemään tuomionkirkolle päin. Päästiin paikan päälle, siellä oli onneksi vielä joku kuoro joka lauloi, niin ei missattu Jesseä. Päästiin noin kolmanteen riviin. 





Jesse lauloi "Vielä Täällä", josta otin videon:


Jesse lauloi vain sen biisin, ja sen jälkeen nähtiin kun hän tuli jonkun kanssa portaat alas ja katosi nurkan taakse. Seurattiin nopeasti sinne. Jesse antoi siinä jonkun haastattelun, ja sen jälkeen päästiin pyytämään yhteiskuvaa. Nina otti musta ja Jessestä kuvan, ja mä otin Ninasta ja Jessestä. Kiitin Jesseä hienosta keikasta ja hän kiitti. 
Olipa ihmeen hyvä sunnuntai. 

Nyt hermoilen sitä, jos löydän jonkun halukkaan lähtemään Aerosmithin keikalle kanssani. Näin mainoksen keikasta vasta tänään, ja liput tulee jo huomenna, apua!

Xoxo, Siri ♥

perjantai 22. marraskuuta 2013

Dancing On Ice 19.10.2013 Go Sauli & Nea!!

Lauantaina 12.10. tulin kotiin I Love Me-messuilta. Menin twitteriin spämmimään Saulista ja Adamista tuttuun tapaani (duuh, niin minä vietän vapaa-aikaani). Sitten yhtäkkiä Dancing On Ice'n twitteri kysyy minulta jos olen illan katsomossa. Alan haaveilla tuttuun tapaani vähän liikoja, tyyliin: "Iiik, live-lähetykseen on vielä 4 tuntia, entä jos saan liput?". Haaveilija todellakin olen, usein tosiaan haaveilen vähän liian isoja asioita, mutta tällä kertaa haaveeni toteutui. Sain vastauksen DOI'n twitteriltä: "Asiaan täytyy tulla muutos! Sinulle on varattu kaksi lippua ensi viikon lähetykseen". Menen ihan sekaisin, kiljun, itken, kiitän heitä tuhannesti ja soitan äidille. Unelmani toteutuu. Näen Saulin vihdoin livenä.
Alussa, nähdessäni DOI'n mainoksen telkkarissa, ajattelin: "Plääh, miksi katsoisin tuollaista?". Myöhemmin menin nelosen sivuille ja katsoin kilpailijat. Mieleni muuttui välittömästi, tottakai katsoisin kyseistä ohjelmaa jos Sauli kerran on mukana. Siitä lähtien osallistuin kaikkiin kilpailuihin, keräilin niitä koodeja Polar juustoista, tein kaikkeni päästäkseni näkemään Saulin. Sitten liput ilmestyvät kuin kulman takaa. Olen todella kiitollinen DOI'lle, unelmani toteutui, kiitos.



Sitten se päivä vihdoin koitti. Menin nopean kurvin kautta kotona Tallinnasta tultuani, ennen kuin lähdin katsomaan DOI'ta livenä. 
Päästessämme paikalle Emman kanssa, sanon nimeni ovella ja pääsemme sisälle. Heti sisälle tultuamme näen Nean juttelemassa läheistensä kanssa, mutta Sauli ei ollut siinä. Meidän olisi pakko löytää Sauli. Siellä oli paljon ihmisä, ja suurin osa katsojista ovat kilpailijoiden läheisiä. Siellä oli tarjolla ruokaa ja juomaa, mutta minä en ainakaan maha ihan mutkalla jännityksestä, pystynyt syömään mitään. En ikinä ennen keikkaakaan oikein pysty syömään, mikään ei oikein maistu kun maha on täynnä perhosia. Näemme jonkun Emman tutun ja jäämme siihen juttelemaan. Jutellaan joku 10 minuuttia. Sitten lähdemme taas metsästämään Saulia. 
Jono yleisöön on jo aika pitkä, joten päätämme mennä jonottamaan jo. Kun tulemme jonon luo, katson jonon alkupäähän ja näen Saulin. Siinä hän on, mies joka valaisee päiväni. Hihkaan Emmalle, ja suuntaamme jonon alkuun. Sauli seisoo siinä siskonsa Saran ja hänen poikien kanssa. Saulilla on kädessä täpötäynä oleva oranssi Cubus-muovipussi. Kysyn Saulilta jos saamme kuvan. Sauli suostuu ja menen Saulin viereen seisomaan. Sauli laitaa kätensä olkapäälleni ja minä omani hänen vyötärölleen. Emma kaivaa kameransa laukustaan. Seison siinä Saulin kaikussa hyvät 10 sekuntia ennen kuin Emma saa kameransa esilleen. Saulin läheisyys tuntui hyvältä, olin onnellisempi kuin koskaan. Emma ottaa meistä kuvan, ja sitten otan Emmasta ja Saulista kuvan. Kiitämme Saulia ja menemme jonon perälle. 
Se oli valehtelematta yksi elämäni parhaimpia hetkiä. 
Pääsimme yleisöön ja saimme eturivipaikat. 
Kuvia tähän väliin:

























Kuvaamani video Saulista mainoskatkolla ^^

Tulin niin kiireellä Tallinnasta ja kävin nopeasti kotona, etten ehtinyt kirjoittaa Saulille kirjettä, jonka olisin mielelläni kirjoittanut. Se on harmittanut jo kauan, koska haluan kiittää Saulia kaikesta ilosta jota hän tuo elämääni. Saulihan menee takaisin Losiin DOI'n jälkeen, joten olen miettinyt keinoja saada kirjeeni Saulille. Jos Sauli huomenna pääsee jatkoon finaaliin, tulen näkemään hänet tulevalla viikolla ja saan vihdoin kiittää häntä kaikesta. Joten tsemppiä huomiseen Team SaNe!! 

Äänestääksesi Saulia ja Neaa, soita numeroon 0700 - 79 246 tai lähetä viesti 6 numeroon 17224

Oli aivan mahtava kokemus! Kiitos DOI! Muistakaa katsoa Dancing On Ice lauantaisin nelosella klo.19.30, enää kaksi jaksoa!

Xoxo, Siri ♥

This pain is just too real, there's just too much that time cannot erase

Minulla on ollut pienoinen postaustauko, kuten huomata saattaa. 
On ollut vähän raskas asia käsiteltävänä, ja olen vain yrittänyt elää päivä kerrallaan. 
Minulla on kuitenkin vaikka kuinka paljon postattavaa, joten yritän saada jotain postattua. 
Olen jo melkein kirjoittanut yhden postauksen valmiiksi, joten yritän nyt saada sen kirjoitettua.



♥, Siri