sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Jesse Kaikuranta @ Stockmann Helsinki & Helsingin tuomiokirkko 24.11.2013

Olin tänään Ninan kanssa Stockmannilla katsomassa Jesse Kaikurantaa. Eturivin paikat lunastettiin hyvissä ajoin. Jesse lauloi kolme biisiä. Oli se kyllä niin ihana. Tämä oli kolmas kerta kun hänet livenä näin, ensimmäinen kerta kun kuulin hänen laulavan livenä. Hän on kerran kävellyt ohitseni Aleksanterinkadulla ja kerran näin hänet Rautatientorin Ärrällä.







Kun Jesse oli kolme biisiä laulanut, saimme nimmarit. Sain levyni lehteen nimmarin:


Kun oltiin nähty Jesse ja saatu nimmarit, mentiin mäkkiin. Kun oltiin syöty mäkissä, avasin facen ja Jesse oli minuutti sitten postannut että laulaa tuomionkirkon portailla kahden jälkeen. Kello oli siinä vaiheessa pari minuuttia vaille kaksi, joten lähdimme pikaista vauhtia kävelemään tuomionkirkolle päin. Päästiin paikan päälle, siellä oli onneksi vielä joku kuoro joka lauloi, niin ei missattu Jesseä. Päästiin noin kolmanteen riviin. 





Jesse lauloi "Vielä Täällä", josta otin videon:


Jesse lauloi vain sen biisin, ja sen jälkeen nähtiin kun hän tuli jonkun kanssa portaat alas ja katosi nurkan taakse. Seurattiin nopeasti sinne. Jesse antoi siinä jonkun haastattelun, ja sen jälkeen päästiin pyytämään yhteiskuvaa. Nina otti musta ja Jessestä kuvan, ja mä otin Ninasta ja Jessestä. Kiitin Jesseä hienosta keikasta ja hän kiitti. 
Olipa ihmeen hyvä sunnuntai. 

Nyt hermoilen sitä, jos löydän jonkun halukkaan lähtemään Aerosmithin keikalle kanssani. Näin mainoksen keikasta vasta tänään, ja liput tulee jo huomenna, apua!

Xoxo, Siri ♥

3 kommenttia:

  1. Kiitos!! Siis kiitos ihan hirveesti näin ihanasta postauksesta. En pääse Kaikurantaa muuten koskaan näkemään, tämän lähemmäksi "liveä" en siis pääse :) Siksi ihanaa kun jaat otoksesi meidän muiden kanssa. Ei haittaa, vaikka puoli päätä jäi kuvaamatta, ihana on Kaikurannan keskivartalokin :):) Kiitos!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi kiitos ihanasta kommentista! :*
      Oikeassa olet, Jessellä on ihana keskivartalo, mutta ensi kerralla yritän kyllä saada Jessen päänkin mukaan :D

      Poista
  2. Sinut on haastettu! :)

    http://mooonam.blogspot.fi/2013/12/haaste.html

    VastaaPoista